Uuden ravintolan avaaminen

Muistoni heräsivät ja liittyvät Länsiväylä-lehdessä 28.3.2015 näkemääni juttuun "Millaista oli työ ovinaisena?" En ole itse siinä työssä ollut, mutta läheisesti tunnen asiaa seuraavan kokemuksen myötä.

Helsingin Osuuskauppa HOK avasi uuden ravintolan nimeltään Anna ja Eerik 5.5.1976 vanhassa "Marinadin talossa" Annan ja Eerikinkadun kulmassa. Minut oli palkattu sen ensimmäiseksi ravintolapäälliköksi jo ennen sen valmistumista ja avaamista. Olin mukana ravintolan suunnittelussa ja liikeidean luomisessa ja vastasin henkilökunnan palkkamisesta uuteen ravintolaan.

Annan- ja Eerikinkadun kulmassa katutasossa vanhan Marinadin paikalla avattiin olutravintola Eerik, johon saatiin vain olutoikeudet. Se toimi normaalin sen ajan pubin tavoin ja miespuolisine rotevine vahtimestareineen. Eerikin alapuolella sijaitsi kellarikerroksessa itse tehtyihin keittoihin erikoistunut ruokaravintola Anna täysin anniskeluoikeuksin. Sisäänkäynti oli Eerikinkatu 3:n porttikäytävästä ja siellä metallioven takana oli pieni eteinen naulakoineen ja naispuolisine vahtimestareineen. Eteisestä pääsi päällysvaatteiden narikkaan jättämisen jälkeen rappuja alas holvimaiseen ruokaravintolaan.

Ideana henkilökuntaa palkattaessa oli juuri se, että Annan ovella olisivat vain naiset vastaanottamassa ja palvelemassa asiakkaita. Olin kyllä nähnyt naisia joissakin ravintoloissa naulakonhoitajina, mutta en ketään varsinaisesti ovella yksinään. Kun lehti-ilmoituksella etsittiin henkilökuntaa eri tehtäviin, ei niissä mainittu sukupuolta vaan esimerkiksi vaan vahtimestaria, vaikka tasa-arvolaki tulikin vasta 1987. Haastatteluihin HOK:n pääkonttorille tuli runsaasti hakijoita eri tehtäviin ja erityisesti ovihommat kiinnostivat kymmeniä ellei jopa sataa hakijaa ja heistä varmaan 90 % oli kokeneita ovimiehiä. Kun ilmeni, että Annan ovelle kelpuuttaisin vain naispuolisia henkilöitä, monet lähtivät ovet paukkuen ja sain kuulla silloin nuorehkona ravintolapäällikkönä kymmeniä kertoja vakuutukset siitä, etteivät naiset tulisi pärjäämään siinä hommassa.

Välillä alkoi itseänikin mietityttää koko idea ovinaisista korvaamassa ovimiehiä, olihan eteinen yksinäinen paikka ja muu henkilökunta kaukana näkymättömissa ja kuulumattomissa mahdollisia ongelmatilanteita ajatellen. Mutta kun idea ja usko oli, että naiset osaavat hoitaa asiansa omalla olemuksellaan ja puhumalla, niin ettei edes synny mitään väkivaltaisia tilanteita, jotka olivat niin tavanomaisia ovimiesten ollessa ovilla, niin ideasta ei luovuttu. Onneksi hakijoissa oli jopa valinnan varaa, kun palkkasin muistaakseni kolme reipasta, rohkeaa, nuorehkoa, mutta aikuista naista Annan ulko-ovelle tekemään yksin aamu- ja iltavuoroa, myös viikonloppuisin. He uskoivat pystyvänsä pitämään eri syistä ei-toivotut henkilöt ulkopuolella ja muutenkin järjestystä yllä, vaikka heistä kenelläkään muistaakseni ei ollut aikaisempaa kokemusta vastaavasta työstä.

Toimin puolitoista vuotta Annan ja Eerikin ravintolapäällikkönä ennen siirtymistä HOK:n palveluksessa seuraaviin haasteisiin. Kertaakaan en muista Annan ovella olleen mitään käsirysyjä tai painimisia asiakkaiden kanssa, Eerikin ovella kylläkin. Palkkaamani ovinaiset osasivat työnsä ja hallitsivat tilanteet idean mukaisesti hymyilemällä ja puhumalla. Vaikka naispuolisia tarjoilijoita taputeltiin ja nipisteltiin yleisesti vielä 1970-luvulla, ei sentään aloitettu tappeluita naisia vastaan ravintolan ovella. Sen verran oli turvallisuusasiaa mietitty, että ovinaisilla oli hälytysnappi hätätilanteita varten ja se sitten olisi soinut Eerikin ovimiesten korviin ja he olisivat tulleet apuun, mutta kun ei tarvittu. Muistan elävästi ne kerrat, kun satuin olemaan Annan vahtimestarin luona ja kun sisään yrittävä ei-toivottu asiakas tajusi vastassa olevankin naisen, eikä mahdollisesti riitaa haastavan miehen: hölmistyneitä ilmeitä ja vähin äänin peruuttamista Eerikadulle kohti muita maisemia ilman mitään hankaluuksia.

Kun syksyllä 1977 Anna oli muuttumassa liikeidealtaan turkkilaiseksi napatanssipaikaksi nimeltään Istanbul, olin vaihtamassa yksiköstä toiseen, mutta ne alussa palkkaamani loistavat naisvahtimestarit jäivät edelleen saman ravintolan ovelle. Heidän myöhemmistä vaiheistaan ei minulla ole valitettavasti tietoa.
-Heikki Kaasalainen

Kuvia