Eräänä iltana ravintolassa

Ravintolailta voi olla joskus yllätyksiä täynnä. Eräänä tavallisen oloisena iltana, niinhän parhaat yllätykset rakentuvat, tapahtui jotain merkittävää helsinkiläisessä Cafe Metropolissa. Sellaisen mittaluokan merkittävää, että median edustajat ja muutama sata tuhatta suomalaista olisivat olleet onnellisia, jos olisivat saaneet ennalta vihiä mitä tuleman piti.

Elokuussa 1985 Fennian paikalle, Rautatientorin reunalle, Helsingin Mikonkadulle avattu Cafe Metropol oli 80- luvun ravintolamurroksen keskiössä. Siis siinä murroksessa, jossa suomalainen ravintolaelinkeino alkoi vapautua yhteiskunnan ankarasti holhoamasta elinkeinosta kohti länsieurooppalaista, tervettä, markkinoiden ehdoilla tapahtuvaa palvelutoimintaa. Kaikki uusi vapaampi tekeminen, joka yhtäkkiä oli jotenkin enemmän sallittua, tai sitä ei katsottu enää viranomaisten ja Alkon taholta niin ankarasti kuin ennen, tehtiin ja legitimisoitiin juuri Cafe Metropolissa. Uusi, käytännössä vain baareista tapahtuva palvelu oli laajasti hyväksytty ensimmäisenä juuri siellä. Niin ikään uuteen ajattelutapaan, asiakkaiden vapaaseen liikkumiseen tähtäävä asiakkaiden istumapaikkojen (tuolit, baarijakkarat jne.) vähentäminen tehtiin tietoisesti juuri Cafe Metropolissa. Vapaa liikkuminen ja siihen kannustaminen erilaisten baareista baareihin luotujen luonnollisten kulkuväylien avulla, kuuluivat ravintolan liikeideaan. Baareja oli 4, asiakaspaikkoja 530 ja istumapaikkoja ehkä vaan 300. Näillä toimintatapojen muutoksilla ja muutenkin uudella musiikki- ja bändikonseptilla raivasi Suomen ensimmäinen hard rock cafe elinkeinon eturintamassa tilaa kaikille myöhempien aikojen live-musiikkiravintoloille.

Itse asiassa ravintoloitsijoiden valvojana ja lupaviranomaisena toiminut kovin ankara Alko piti Cafe Metropolin rakentamista erinomaisena liikeideamuutoksena. Se seurasi tiiviisti vuoden 1985 elokuun 15. päivänä startanneen ravintolan toimia, koska sillä puolestaan oli jatkuvasti niskassaan muilta ravintoloitsijoilta tulevat kovat paineet. ”Miksi Metropolissa saadaan tehdä noin, miksi meiltä vaadittiin aivan muuta?” Yleinen toteamus kuitenkin asiantuntijoiden ja viranomaisten piirissä oli, että Metropolia edeltäneen ”Uuden Iloisen Fennian” loppuaikoina siellä juotiin ”kympillä” ja näyteltiin, että olisi juotu ”kahdella kympillä” ja valitettavan usein oli joitain järjestyshäiriöitä. Liikeideamuutoksen jälkeen nuorempi (silloin lanseerattiin mediassa uusi termi: nuori aikuinen) yleisö joi kahdella kympillä ja näytti aivan siltä kuin olisi tuskin juonut kympillä. Lisäksi, hyvin harvoin oli mitään häiriöitä, vaikka yleisömäärä moninkertaistui. Viranomaisten suurennuslasin alla tehty liikeideamuutos oli hyvin hallittu. Alko saattoi vakuuttaa epäilijöille, että onnistumisen faktat ovat tiedossa. Alkohan oli se ankara instanssi, jolle kaikkien viranomaisten seurantatiedot siihen aikaan vielä kulkivat.

Tapahtui sitten niin ja tässä on nyt tämä stoori, että eräänä torstai-iltana, dj Anttilan ollessa vuorossa ja talon ollessa kohtuullisesti bookattu, marssi backstagelle vielä erikoisen myöhään ryhmä, joka oli saatu houkuteltua Helsingin kovimpaan iltapaikkaan klubikeikalle. Suullisesti pikapikaa annetussa raiderissa oli vaan froteepyyhkeitä ja suomalaista olutta. Ilta oli ollut taittumassa jo loppupuolelle, kun jotain poikkeuksellista oli tapahtumassa. - Siis mikä hämmensi torstai-iltaa?

Puolen yön jälkeen alkoi soundtsekki, jota suuri yleisökin siis ihmetteli. Soittokamat oli pian kunnossa ja jengi hiukan ihmetellen kertyi lavan ääreen odottelemaan, että mitä nyt? Sitten, dj:lle tuli varmaan elämänsä orgasmi, kunnon tajunnan täräys, kun hän pääsi kuuluttamaan yleisölle; ”Arvoisa yleisö! Tänä iltana Dire Straits!

Soitto alkoi, verho stagelta aukesi, valot lisääntyivät. Ja, lavalla soitti Dire Straits. Livenä. Siinä olisi ollut erityisen hyvä valokuvan paikka. Salin puolella joka tyypillä oli suu auki. Kesti jonkin aikaa, ennekuin hämmennys tasaantui ja jengi pääsi mukaan. Leimallista oli kuitenkin, että kaikenlainen hälinä ja loppuillan sähläys koko ravintolassa oli loppu ja ihmiset todella kuuntelivat ja katselivat.

Biisit rullasivat ja yleisö bailasi. Tuntui siltä, että bändin suosikkeja olivat kaikki Brothers In Arms -biisit. Nyt klubikeikalla sai soittaa ”vapaammin” mitä konsertissa, siis aivan sitä parasta, mitä bändin sydän yleisölle vuodatti. Ainakin seuraavat biisit siitä albumista poimittiin: Money For Nothing, albumin nimikappale Brothers In Arms ja Walk of Life. Ravintolan valomerkki, eli anniskelun päättyminen tuli siihen aikaan viikolla jo puoli kaksi ja sitä ravintola noudatti aina säntillisesti. Niin nytkin. Sulkemisaikakin tuli, mutta se tuli ja meni. Ravintolan johtaja ei tietenkään mennyt sanomaan, että meillä Suomessa on sellainen laki ja sellainen asetus, että nyt pitää sitä ja tätä. Johtaja ajatteli, että tuli sitten ”putkaa, linnaa tai vankeutta”, hän ei maailman tunnetuinta bändiä pysäytä. Bändi soitti pitkän setin päätteeksi pari encorea ja ilta oli siinä. Unohtumaton elämys niille, jotka sattuivat olemaan paikalla. Bändikin oli tyytyväinen. Hyvä klubi, hyvä jengi.

Oli nimittäin käynyt niin, että Dire Straits oli ollut Helsingissä jäähallikeikalla. Cafe Metropolin tiimin puolesta oli paikalla Lasse Norres, joka sai bändin puhuttua klubikeikalle. Esiintymisen ehdottomana edellytyksenä oli kuitenkin se, ettei kenellekään, ei siis kenellekään saanut kertoa bändin esiintymisestä.

Cafe Metropol edusti suomalaisen iltaravintolatoiminnan uuden vapauden ja suvaitsevaisuuden todellista käännekohtaa. Metropolin toiminnan lyömätön tiimi oli Haagan restonomi Isto Friman, Norres ja Timo ”Jive” Väänänen. - Niin, ja todettakoon vielä kerran, niin Dire Straitsin kuin myöhemmin Huey Lewis & The News -yhtyeen ja Tower of Powerinkin klubikeikkojen palkkio oli aina ”froteepyyhkeitä ja suomalaista olutta”.
-Mikko Kääriä

Kuvia