Nuoruusvuosien työpaikka

Kesällä 1985 menin elämäni ensimmäiseen työhaastatteluun jännittynein mielin. Kyseessä oli Itäkeskuksen hampurilaisravintola Clock. Muistan edelleen hyvin, että puin haastattelua varten sen kesän lempipaitani eli Kreetalta ostetun valkoisen Snoopy-t-paidan. Haastattelu sujui ilmeisen hyvin, koska ravintola-apulaisen töitä tarjottiin, mutta ensin piti odottaa, että täytin vaaditut 16-vuotta ja sovimme minun siis aloittavan paikassa elokuussa.
Olin töissä pari viikkoa ennen lukion aloitusta ja sitten vuoden verran myös iltaisin ja viikonloppuisin sekä kassalla että salin puolella.
Työnteko sujui iloisin mielin ja suureksi osaksi siihen vaikutti se, että meillä nuorilla oli hyvä yhteishenki, ystävyys- ja parisuhteita muodostui, ja hyvin on mieleen toki jääneet myös elämäni ensimmäiset työpaikan pikkujoulut, joissa oli varsin railakas meno!
Hotelli- ja ravintolamuseossa olin 28.3.2014 Kasari-tapahtumassa mieheni kanssa ja oli todella hämmentävää kun löysin itseni yllättäen sieltä museon seinästä eli näyttelyyn oli teetetty seinätapettikuva Clockista ja minähän siellä nuorena tyttönä olin kassalla. Näyttely on 25.10. 2015 asti vielä Helsingissä, joten kuva on nähtävissä siellä.
-Nina Laine

Kuvia