Jörn Donnerin juhlat Pannuhallissa

Eräänä katastrofi-iltana oli surkea loskakeli, kun vastuullamme oli Jörn Donnerin 70–vuotisyntymäpäivien järjestelyt. Tällä kertaa uhkaavan katastrofin aiheutti kuljetustekninen ongelma. Suunnitelman mukaan astiat ruuat ym. oli tarkoitus siirtää pakettiautolla Hima ja Salista sisäpihaa pitkin Pannuhalliin, jossa juhlat pidettiin. Pakettiauton omistaja alkoi kuitenkin vasta siinä kohtaa tyhjentää autoaan aikaisemmista tavaroista, kun ensimmäisen kuorman olisi pitänyt jo lähteä liikkeelle. Tuo ensimmäisen kuorman liikkeelle lähtö myöhästyi lähes tunnin. Osan akuuteimmista kattaukseen tarvittavista tavaroista saimme miesvoimin työnnettyä kuljetushäkeissä tuon loskaisen ja huonokulkuisen sisäpihan toiseen päähän. Olimme kuitenkin auttamattomasti myöhässä aikataulusta. Kun saavuin ensimmäisen kuljetushäkin kanssa Pannuhalliin, oli osa henkilökunnasta jo siellä mm. avaamassa viinipulloja ja rakentamassa juomabuffia ym. Irrotin kaikki mahdolliset työntekijät vahtimestarit mukaan luettuna laittamaan kattausta pystyyn, siis kaikista sellaisista työtehtävistä, jotka voitiin hätätapauksessa jatkaa loppuun verhojen takana vieraiden jo tullessa sisään.

Donnerin kanssa oli sovittu, että hän tulee katsomaan kattauksen tunti ennen tilaisuuden alkua ja siirtyy sitten toiseen tilaan ottamaan vastaan arvovieraita. Sillä hetkellä, kun hän saapui Pannuhalliin, meillä oli vielä kaikki alkutekijöissään. Edes sitä pöytää, joka oli tarkoitus saada malliksi kattauksesta, ei ollut ehditty kattaa valmiiksi. Donnerin kommentti oli hyvin donnerimainen: ”perkele, eihän täällä ole vielä mikään valmista”. Rauhoittelin, että kaikissa tilaisuuksissa näyttää tältä tunti ennen tilaisuuden alkua. Sanoin myös, että olemme hyvin aikataulussa ja kaikki on paikallaan ja kunnossa, kun hän tulee tunnin kulutta takaisin.

Tämän jälkeen huomasin Pannuhallin keskellä osakkaamme Annen (Starck), joka paikalle saavuttuaan oli havainnut katastrofaalisen tilanteen koko laajuudessaan. Anne pyöri vähän joka suuntaa osaamatta päättää, mihin tekemiseen ensimmäisenä tarttuisi kiinni. Menin Annen luokse ja tarjosin tupakan ja kehotin menemään hetkeksi pihalle tupakalle. Hetken mietittyäni ilmoitin liittyväni itsekin seuraan. Tupakka on toki epäterveellistä mutta tuo tupakkatauko oli kullan arvoinen. Anne rauhoittui ja sai kasattua itsensä normaaliin supertehokkaaseen työvireeseen. Itse sain mielessäni priorisoitua kaikki tekemiset muuttuneen aikataulun mukaisesti. Suuri helpotus oli myös siitä, ettei meidän kummankaan tarvinnut millään tavalla puuttua ruokapuolen / keittiön tekemisiin. Ruokatarjoilu oli Jussi Leppäkosken rautaisen ammattitaitoisissa käsissä. Jussilla, jos kenellä, oli kokemusta ja kykyä toimia äkillisesti muuttuvissa tilanteissa.

Donner avasi pannuhallin oven minuutilleen sovittuna aikana ja astui sisälle Ahtisaaren pariskunnan seurassa. Täsmälleen samalla hetkellä nousivat pystyyn viimeiset servietit pöydissä. Pannuhallin verhojen takana työskentely jatkui kuumeisesti. Juhlat olivat hienot. Donner kulki ympäriinsä ison vesiaseen kanssa. Kutsussa oli mainittu, että sitä joka alkaa juhlissa pitämään puheita tulee ammuttavan vesipistoolilla ja kannettavan juhlista ulos. Kutsussa oli myös selkeä lahjatoivomus: tuokaa brenkkua. Jossakin kohtaa iltaa Donnerille arvioimamme tilaisuuteen varattavat juomamäärät osoittautuivat alakanttiin arvioiduiksi. Kun sitten kävin kertomassa Donnerille, että juomat alkavat käymään vähiin juomabuffissa, tokaisi hän minulle: ”tuollahan sitä brenkkua on vaikka kuinka paljon”, osoittaen lahjapöytäänsä. Ja sitä todellakin oli.

Tilaisuuden jälkeen pakkasimme lahjapullot kuljetushäkkeihin, joita tuli neljä kappaletta ylös asti täyteen. Lisäksi vielä viides häkki, johon laitoimme juomabuffiin avatut pullot.
Donner tuli seuraavana päivänä tyttärensä kanssa hakemaan lahjapullojaan. Kun pullot oli saatu pakattua autoon, osoitti Donner vajaata kuljetushäkkiä ja kysyi mitä siinä on. Kerrottuani, että ne olivat buffiin avattuja lahjapulloja, totesi hän, ettei halua viedä mitään avattuja brenkkupulloja himaansa, ”pitäkää te ne”.

Noista avatuista viinapulloista, joita säilytin Hima & Salin toimistossa työpöydän arkistomappilaatikossa, muodostui eräänlainen katastrofien ensiapureservi. Milloin kenenkin osakkaan tullessa avautumaan käsillä olevasta katastrofista nostin esille ao. osakkaan suosikkijuomapullon ja kysyin oliko nyt hetki. Olimme nimittäin sopineet, että pulloihin kosketaan vasta kaikkein pahimman katastrofin tullessa kohdalle. Kaikkein useimmin sieltä laatikosta nousi pöydälle Bombay Gin, kirjanpitäjäosakkaamme Anjan (Enqvist) suosikkijuoma. Anjan huolet liittyivät yleensä tietysti raha-asioihin. Gin pullon noustessa pöydälle oli Anjan vakio kommentti kuitenkin aina, ettei vielä ehkä kuitenkaan ole se hetki.
-Pasi Ahokas

Kuvia