Turun monipuolisen tarjonnan kulmakivi

Kävin tapaamassa ihastustani vuoden 2012 kesällä minulle tuolloin tuntemattomassa Turussa. Matka Keski-Suomesta rannikolle oli pitkäkestoinen ja pienestä mukavasta jännityksestä huolimatta raskas, etenkin rankan työviikon päätteeksi. Perille päästyäni oli nälkäkin päässyt kehkeytymään valtavaksi, mutta päivän jo käännyttyä illaksi ei ruokakauppaan lähteminen saati kokkaaminen tuntunut enää ajatuksena mielekkäältä. Tuona hetkenä onneksemme keksimme, että asuntoamme vastapäätä, heti tien toisella puolelle, sijaitsi miellyttävän oloinen intialainen ravintola ja sieltä päädyimme hakemaan evästä illaksi. Jo tilaushetkellä erityisen mukava palvelu ja maukas alkukeitto tekivät vaikutuksen. Sitäkin paremmaksi mielemme muuttui, kun totesimme pää- ja jälkiruoat loistaviksi. Sittemmin olemme vierailleet kyseisessä ravintolassa usein ja siitä on muodostunut minulle yksi Suomen Turun monipuolisen tarjonnan kulmakivistä.
-Olli Koponen

Kuvia