Naiset huolehtivat järjestyksestä

Minulla on paljon hyviä muistoja ravintola-alalta mutta yksi on ylitse muiden!
Se on tanssiravintola Täysikuun ajat 90-luvulla.
Työporukka oli aivan mahtava kuin myös ravintolan omistajat.
Työvuoroon oli aina kiva mennä, sitä oikein innolla odotti.
Monet kehuivat ravintolaa Suomen hienoimmaksi, kuin myös portsareita kehuttiin, etenkin miehet, olimmehan kaikki naispuoleisia järjestyksenvalvojia. Työvuoroon piti pukeutua jakkuun ja mustiin suoriin housuihin ja ulkoasun piti olla kaikin puolin siisti ja tyylikäs.
Poliisilta saimme kehuja koska ravintolamme ei työllistänyt heitä ollenkaan, me naiset hoidimme tilanteet puhumalla. psykologiaa käyttämällä ja onnistuneesti ;)
Asiakaskunta oli mukavaa ja rentoa, paljon oli tanssinharrastajia. Esiintyjiä Suomen huipulta kävi aina torstaisin ja silloin ravintola oli useimmiten täpötäysi.
Poliisikin joutui kyllä kerran käymään kun ravintolaan oli soitettu pommiuhka ja tällöin ilta loppuikin lyhyeen, vaikka pommia ei ollutkaan.
Valitettavasti nykyään Täysikuun paikalla on jälleen elokuvateatteri.
-Päivi Pukarinen

Kuvia